Venäläinen työhöntulotarkastus

Suomessa vietetyn vuoden jälkeen futsalammattilaisen elämä kutsuu jälleen Peeloa. Maanantaina aamuinen Allegro-juna toi minut Helsingistä Pietariin, joka tulee olemaan uusi kotikaupunkini ainakin seuraavan yhdentoista kuukauden ajan. Aika näyttää tuleeko tästä kommennuksesta pidempikin.

Tämän blogin kantavana teemana ovat olleet minun havaintoni siitä, miten asioita tehdään erilailla eri maissa. Nyt kun asun taas ulkomailla uudessa kulttuurissa olen huomannut tekeväni huomioita ympäristöstäni koko ajan ja olen myös oivaltanut että niitä olisi taas mukava jakaa suomalaisten ystävieni kanssa. Lyhyitten mutta fyysisten työpäivien lomassa on paljon aikaa istua läppärin ääreessä ja blogia kirjoittaessa koen, että saan jotain konkreettista (ja joskus myös järkevää) aikaiseksi. 

Tämä "Politekninen sporttikompleksi" toimii joukkueemme kesäharjoituspaikkana. Treeneihin on kuulunut reipasta lenkkeilyä puistossa ja futsalia tekonurmikentällä. 

Treenaaminen alkoi heti maanantaina ja oli todella mukavaa hikoilla ja juosta taas kunnolla pallon perässä. Vastaanotto joukkueessa on ollut hyvä ja fiilis pukukopissa loistava, vaikka ihan kaikkia läppiä en vielä ymmärräkään. Toivottavasti keväällä kieli taittuu jo niin, hyvin että pukukopissa pystyy kuittailemaan jo snadisti pelikavereille. Joukkue on kaikin puolin superammattimainen ja vaikuttaa siltä, että tämä on minulle paras mahdollinen paikka kehittyä pelaajana ja ihmisenä. Futsal ja pukukoppielämä ovat kuitenkin melko samanlaisia kaikkialla maailmassa, joten keskityn tällä blogosfräärissä hieman enemmän pelin ulkopuolisiin asioihin. 

Heti toisena päivänäni tiistaiaamulla joukkueemme ohjelmassa minulle oli merkitty lääkärintarkastus. Kyseessä oli työhöntulotarkastus, joka tulee suorittaa kaikille Venäjän jalkapalloliiton sarjoissa pelaaville pelaajille. Kokemus oli monessa mielessä hyvin hämmentävä ja samaan aikaan se opetti minulle kenties myös jotain täkäläisestä yhteiskunnasta ja terveydenhuoltojärjestelmästä. 

Lähdimme jo ennen aamukahdeksaa keskustan kupeessa sijainneelle vanhalle terveysasemalle, missä joukkueemme lääkäri toimi henkilökohtaisena avustajanani. Hän ei osaa englantia ja myönnettäköön nyt tässä vaiheessa, että minäkään en toistaiseksi osaa venäjää juuri ollenkaan. Lääkärimme piti kuitenkin minusta hyvää huolta ja vastaukset erinäisiin kysymyksiin etsittiin yhdistelemällä venäjää, englantia, suomea sekä elekieltä. Ensimmäisessä toimenpidehuonessa istui neljä vanhaa tätiä, jotka vahtivat tarkasti kun minulta mitattiin paino, pituus sekä strategiset lihasten ympärysmitat. Sen jälkeen siirryimme laboratorio-osastolle kusi- ja verikokeita varten. Näistä suoriuduttuani luulin, että homma olisi ollut paketissa, mutta mitä vielä. 

Edessä oli vielä käynti lukemattomissa eri toimenpidehuoneessa. Jokaiseen huoneeseen tuli jonottaa erikseen, joten aikaa tähän kului ruhtinaallisesti. Kävimme muun muassa näöntarkastuksessa, hammaslääkärillä, sisätautien erikoislääkärillä, ultraäänessä ja fysioterapeutilla. Jokainen näistä tarkastuksista hoidettiin oman spesialistin toimesta. Minulta otettiin myös sydänkäyrät, keuhkojani kuunneltiin ja polviani koputeltiin vanhanaikaisella lääkärin vasaralla. Nämäkin tietysti kaikki eri huoneissa. Yhdessä huoneessa pulssini mitattiin käsituntumalla ja sekuntikellolla. Leposykkeen mittauksen jälkeen minun piti tehdä kaksikymmentä kyykkyä, jonka jälkeen pulssi mitattiin uudestan. Toisessa paikassa mitattiin verenpaine samaan tapaan kyykkyineen. 

Terveysasemalta ei ole tarjolla kuvamateriaalia, mutta  näöntarkastus hoidettiin tämännäköiset hienot lasit päässä.

Kaikkiaan toimenpidehuoneita oli reilusti toistakymmentä ja jokaisessa istui vähintään yksi, yleensä useampi, oman alansa asiantuntija. Vain perinteinen Suomen koulumaailmasta tuttu lusikkatesti jäi uupumaan, mutta uskon että sillä testattavat asiat saatiin selville jostain muista toimenpiteistä, mitä minulle suoritettiin. 

Venäläiset eivät ilmeisesti ole nähneet järkeväksi satsata sähköiseen tietojärjestelmään samaan tapaan kuin HUS, joten kaikkien toimenpiteiden ja tarkastusten tulokset kirjattiin käsin pieneen vihkoseen. Tämä läpyskä, joka minulle (tai siis avustajalleni) annetiin päivän alussa, toimii ilmeisesti jonkinlaisena terveyskorttinani Venäjällä. Itse en tuloksista hirveästi ymmärtänyt, mutta eiköhän kaiken pitäisi olla ihan kondiksessa. 

Suomessa on valiteltu ja päivitelty lasten sairaalan heikkoa kuntoa. Tämä pietarilainen tervyeysasema ei varmasti ollut yhtä siisti kuin Suomen huonokuntoisimmat sairaala, mutta mielestäni vaikutelma ei kuitenkaan mitenkään liian lääväinen. Rakennuksen mahtipontiset linjat olivat nähneet parhaat päivänsä, mutta siivojat pitivät huolen siitä, että joka puolella oli suhteellisen puhdasta ja hygieenistä.         

Kun kaikki toimenpiteet oli vihdoin suoritettu kello oli ehtinyt jo pitkälle iltapäivän puolelle. Minua oli kielletty syömästä aamulla ennen testejä, joten tarkastusrumban aikana melkoinen nälkä oli ehtinyt hiipiä puseroon. Iltapäivän treeneihin oli enää vähän aikaa, joten tuon päivän treeneihin valmistautuminen ei sujunut mitenkään optimaalisesti. Samassa tarkastussetissä oli mukana muitakin joukkueemme pelaajia, joten kokemus oli yhteinen ja yhdistävä ja odotellessa pääsin tutustumaan samalla uusiin pelikavereihini. 

Ruoka- ja nukkumanmenoajoista

Olen huomannut, että jostain syystä lähes kaikki tämän blogin kirjoitukset käsittelevät asioita, jotka ovat Espanjassa eri lailla kuin Suomessa. Tämä teksti ei tee poikkeusta tähän hieman sattumalta muotoutuneeseen linjaan. Olen ymmärtänyt, että omat hämmästelyni ja kokemukseni on ollut helppo ja mukava jakaa tämän blogin välityksellä muiden ihmisten kanssa, jotka ovat kasvaneet kanssani samanlaisessa tapakulttuurissa. Espanjalaisten kanssa espanlaisista erikoisuuksista puhuminen ei ole läheskään yhtä hedelmällistä. Varsinkin kuin heillä ei noin yleiseti ottaen ole hajuakaan siitä miten asioilla on tapana mennnä muualla.

Yksi perustavalaatuisimmista eroista suomalaisen ja espanjalaisen yhteiskunnan välillä liittyy ajankäyttöön. Aikataulut, ajanmääreet ja elämän rytmi noudattavat hyvin erilaisia periaatteita Pohjolassa ja Iberian niemimaalla. Kliseet ja stereotypiat mañana-meiningistä ja siestasta nauttivasta rennosta kansasta, eivät ole täysin tyhjästä keksittyjä. Espanjalainen vuorokausirytmi todella hämmästyttää ajoittain melkoisesti suomalaisiin nukkumaanmenoaikoihin tottunutta.

Etenkin kuumaan kesäaikaan aamuisin ja päivisin on tapana nukkua ja lepäillä oikein huolella, mikä tarkoittaa samalla myös sitä että iltaisin valvotaan pitkään. Elokuun helteiden aikaan on täysin normaalia tavata lapsikatraita leikkimässä puistoissa ja pihoilla pitkälle puolen yön jälkeen. Voin vain kuvitella miten paljon suomalaisäidit hämmästyisivät nähdessään kuusivuotiaat potkimassa palloa puistossa klo 02.15.

Omatkin reaktioni olivat varsinkin aluksi aidon hämmästyneitä, kun tajusin miten myöhään leikkiviin lapsiin voi törmätä kaduilla ja pihoilla. Esimerkiksi kesäisin ympäri maata kiertävät koko perheen tivolit eli feriat ovat auki viikonloppuisin aina aamuneljään saakka. Kioskeissa myydään myös alkoholijuomia ja illan edetessä juhlat alkavat muistuttaa entistä enemmän ulkoilmafestivaaleja. Näissä bileissä varsin käsittämättömältä on tuntunut, että vielä sulkemisajan tienoilla saattaa perheen pienimmille suunnatussa possujunassa törmätä yllättäviin jonoihin. Toinen esimerkki lasten erilaisista nukkumaanmenoajoista on myös se, että viime viikon keskiviikkona kotihallissamme alkoi kymmenvuotiaiden junnujen peli klo 22.15. Tälläisiin peliaikatauluihin tuskin törmätään Suomessa. 

Espanjalainen päivärytmi jakautuu kolmeen osaan ruoka-aikojen perusteella. Mañana eli aamu kestää päivälliseen asti, joka syödään n. klo 14. Sen jälkeen alkaa tarde, eli iltapäivä, joka aloitetaan useimmiten siestalla. Suurin osa espanjalaisista toimistoista ja kaupuista sulkee ovensa kokonaan pariksi 2-4 tunniksi siestan ajaksi. Iltapäivä eli tarde kestää aina iltayhdeksään asti, jolloin virallisesti alkaa ilta ja myös päivällisaika. Päivällisen aloittaminen saattaa kuitenkin venähtää aina puolille öin saakka. Ja kun ruokapöydässä ei ole tapana pitää kiirettä saavat ravintolat pitää keittöitään auki usein aina pikkutunneille saakka.    

Vastikaan julkaistussa kovasti facebookissakin jaetussa tutkimuksessa todettiin, että yhtenäiset pitkät yöunet eivät ole mikään ehdoton ihanne ihmisten päivittäiselle levolle. Tämä tutkimus osoittaa osittain myös sen, että lyhyempiin yöuniin ja päivällä nautittaavaan siestaan voidaan löytää hyviä perusteita. Päiväuniin on helppo tottua ja ne maistuvat poikkeuksetta uskomattoman maukkailta. Ja kun niihin on kerran tottunut ei rutiinista mielellään päästä irti. On hienoa, että päivänokosille tulee taustatukea myös tieteen puolelta.

Viina-Seppo ja Botellón-Pedro

Viime viikolla Suomessa uutsioitiin koiran kokoisin kirjaimin vantaalaisesta miehestä, joka oli toimittanut viinapulloja tilauksesta ympäri vuorokauden. Viina-Seppona tunnettu mies ei liiemmin kysellyt ostajien ikään tai henkilöpapereita ja kohu nousi etenkin siitä että viinaa oli toimitettu alaikäisille. Jutussa 16-vuotias vantaalaispoika kertoi, että kaikki mies oli tuttu kaikille hänen paikallisille ikätovereilleen. Virosta tuotuja pulloja myytiin erittäin kohtuullisella kympin hinnalla.


Täällä Ceutassa on toiminnassa monia samalla liiketoimintaidealla toimivia yrittäjiä. Botellón domicilio -nimellä kulkeva palvelu toimittaa pullon viinaa sekä lantrinkia ja pussillisen jääkutioita kotiovelle 15 euron hintaan mihin tahansa aikaan vuorokaudesta. Kohderyhmänä eivät toki ole alaikäiset, vaan lähinnä täysi-ikäiset kotoa poismuuttaneet opiskelijat ja usein hyvin outoon aikaan iltaansa aloittelevat españalaiset. Toisaalta en myöskään usko, että pullot kotiin toimittava Pedro liieemmin kyselee henkilöpapereita nuoren näköisiltä henkilöiltä.


On tietysti tuomittavaa, että pulloja toimitetaan laittomasti alaikäisille. Muuten kyseessä on kuitenkin ihailtavaa palvelua. Kellon ympäri lestiä heittävä firma on kuluttajan kannalta asiaa tarkasteltaessa todellista luksusta. Iso ero Ceutan ja Vantaan välillä on tietysti se, että täällä Espanjassa asia nähdään täysin normaalina palveluna siinä missä kotiin toimitettavat pizza-lätytkin, eivätkä paikalliset lehdet asialla liiemmin jeesustele.

Perinteiset lihapullat

Tänään tein ruoaksi lihapullia, perinteistä suomalaista ruokaa. Vai mitenhän supisuomalaisesta herkusta onkaan loppupeleissä sittenkään kyse. Maailmalla matkustellessani olen oppinut ja oivaltanut, että lihapullat kuuluvat oikeastaan jokaisen maan perinteisiin ruokiin.

Ruotsalaiset ovat tietenkin osanneet brändätä kötbullarinsa parhaiten ja IKEA:n lihapullat niitävät nykyisin mainetta maailmalla jo melkein enemmän kuin ABBA, Volvo ja Björn Borg yhteensä. Myös norjalaiset ovat kuuluisia lihapullistaan ja vastikään Fuengirolassa norskiravintolassa vieraillessani sain todeta norjalaiset köttikset niin ikään erittäin herkullisiksi.

Viime keväänä Murcian yliopistossa opiskellessani koulun pihalla järjestettiin kansainväliset ruokamessut, joissa eri maiden opiskelijat tarjoilivat ja esittelivät oman maansa perinteisiä herkkuruokia. Tapahtumassa lihapullia oli tarjolla ainakin saksalaisten, chileläisten ja turkkilaisten kojuissa. Voin kertoa, että hyvältä maistuivat kaikki.

Ceutassa minulla on ollut hieno mahdollisuus tutustua muslimien ja marokkolaisten ruokakulttuuriin. Ja kappas mikä yllätys olikaan kun paikallisen muslimiravintolan yhdeksi suurimmista herkuista paljastuivat mukavasti maustetut tomaattisoosin kera tarjoiltavat halal-lihapullat. Ceutasta saa toki myös hyvää perinteistä espanjalaista ruokaa, joihin lukeutuvat tietenkin myös maukkaat espanjalaiset lihapullat.

Ei ole mummon ja mamman lihapullien voittanutta ruokaa. Se on fakta, joka ollaan ymmärretty kaikkialla maailmassa!

Ilmojen pitelyä vol. 3 Tarifan tuulitunneli

Tarifa on Espanjan suosituin surffipaikka ja syystä. Gibraltarin salmi on kapeimmillaan sen kohdalla ja olosuhteet siellä ovat lähes aina äärimmäisen tuuliset. Tarifan eteläkärjessä sijaitsee myös koko Euroopan mantereen eteläisin kohta. Vierailimme Espanjan visiitillä olleen äitini kanssa pikaisesti kaupungissa eilen ja kokemus oli ehdottoman kiinnostava. Paikallisten arvion mukaan tuulen voimakkuus oli puuskissa jopa 30 metriä sekunnissa ja siltä se myös tuntui. Rannalla tuuli piiskasi hiekkaa sekä merivettä kaikkialle päällemme ja välillä jopa pystyssä pysyminen oli haastavaa. Vaikka poseeraaminen ja kameran kanssa operoiminen näissä olosuhteissa oli välillä todella haatsavaa, saimme vangittua muistikortilleni muutaman melko hauskan otoksen paikasta ja siellä vallitsevasta tuulesta.

Atlantin puolen hiekkarannalla aallot rantautuivat suoraan vastatuuleen, mistä johtuen aaltojen murtuessa vesi suihkusi komeasti taaksepäin 

En ole missään ennen onnistunut nojaamaan tuuleen näin täysipainoisesti.

Huiveista sai pitää kiinni oikein huolella.

Holtitonta heilumista.

Pakollinen turistiotos.

Välimeri

Atlanti



Lentoharjoituksia!

Huivi meinasi viedä mutsin mukanaan.

Taustalla Jesse tervehtii merenkulkijoita.

Pelkästään pienen kiven päällä pystyssä seisominen kävi kelpo vatsalihastreenistä.

Ilmojen pitelyä vol. 2 -Murcian outo pipopää

Jatketaan samasta teemasta, mistä aloitin höystelyn edellisessa postauksessani. Viime talvena asuin Murciassa, jossa auringon sanotaan paistavan yli 300 päivää vuodessa. Talvikuukaudet ovat kuitenkin sielläkin viileitä ja lämpötila saattaa laskea pahimmillaan alle viiden asteen. Aurinko ei myöskään paista koko ajan joka paikkaan, joten kylmästä saa kärsiä monesti vaikkei aurinko paistaisikaan. Kuten jo edellisessä kirjoituksessani tilitin, sisätiloissa on nimittäin lähes poikkeuksetta melkein yhtä kylmä kuin ulkona.

Kun ilmat alkoivat joskus joulukkuun tienoilla viiletä, kaivoin matkalaukun pohjalta mukanani tuoman pipon ja painoin sen päähäni. Joukkuetoverini ja muut paikallisilla kaverit eivät missään vaiheessa lakanneet ihmettelemästä päässäni pitämää vaatekappaletta. Useimmiten sain kuunnella kommentteja, joissa ihmeteltiin sitä, eikö suomalaisten nimen omaan pitäisi olla tottuneita kestämään kylmää. Vastaukseksi kommentteihin yritin selittää jotain mukavuudenhalusta ja siitä miten paljon ihmiskehon lämmöstä haihtuu pään kautta. Espanjalaiset kolleegani eivät kuitenkaan voineet käsittää tyyliäni.

Pipopää käy kuvioita läpi koutsin kanssa. Kuva: Jussi Eskola.

Espanjassa pipo ei ole millään mittapuulla osa katu-uskottavan nuoren miehen (eikä naisen) vaatetusta. Toisin kuin stadilaisten nuorten keskuudessa ajatus pipon käyttämisestä on täällä kaikin puolin nössöä, eikä se myöskään sovi yhteen tyylitellyn kampauksen kanssa. Varsin läpimiten globalisoituneeessa nuorten muodissa on siis edelleen paikallisia eroja. (Lisää paikallisten muotien eroista aiemmassa postauksessani.) Voi toki olla, että pohjoisen isommissa kaupungeissa pipoasenteet ovat toisenlaisia, mutta nämä ovat minun kokemuksiani Murciasta ja Ceutasta.

Kun olin jo hyvän aikaa kulkenut pipo päässä ja kuunnellut kavereitteni naureskelua ja ihmettelyä aiheesta aloin kiinnittämään päähineasiaan hieman huomiota hieman tarkemmin. Pitkällisen tarkkailun tuloksena sain todeta, että oikeastaan kukaan muu mieshenkilö Murciassa ei käyttänyt pipoa, vaikka ilmat olivat välillä melko viheliäisiä. Minua alkoi huvittamaan melkoisesti kun tajusin, että ainoan poikkeuksen tähän sääntöön tekivät kaduilla asuvat kodittomat kerjäläiset, jotka olivat mitä ilmeisimmin kokemuksesta oppineet, miten mielyttävä ja käytännöllinen vaate pipo voi viileän tullen olla. Tämän oivalluksen tehdessäni aloin ymmärtää myös hieman paremmin kavereitteni naureskelua ja ihmettelyä pipoiluani kohtaan.

Ilmojen pitelyä

Säätilat ova jalkapallon ohella maailman suosituin small talk -aihe. Täällä Espanjassa säästä puhumiseen ei kyllästytä koskaan. Se on turvallinen ja helppo tapa jutustella etenkin siinä tapauksessa, jos on käynyt ilmi että kanssakeskustelija kannataa eri futisjoukkuetta. Kun uusille tuttavuuksilleni on käynyt ilmi, että olen kotoisen pohjoisesta Suomesta, alkaa poikkeuksetta päivittely siitä, kuinka kylmä siellä täytyy olla. Espanjalaiset eivät lakkaa hämmästelemästä, miten niin kylmässä maassa voi ylipäätään elää ja selvitä hengissä.

Se on ylivoimaisesti yleisin keskustelunaihe, mitä olen käynyt viimeisen puolentoista vuoden aikan Espanjassa asuessani. Tavakseni on muodostunut yllättä keskustelukumppanini kerta toisensa jälkeen kertomalla, etten ole eläessäni koskaan kärsinyt kylmästä niin paljon kuin Espanjassa viettämieni talvien aikana. Vaikka olen asunut Etelä-Espanjan lämpimimmissä paikoissa, joissa aurinko paistaa keskimäärin yli 300 päivää vuodessa, on talvikuukausien kylmyys ollut välillä täysin sietämätöntä.

Asian laita on nimittäin niin, että täkäläinen rakennuskanta on niin huonosti lämpöeristetty, että etenkin eteläespanjalaisissa taloissa on usein sisällä vähintään yhtä kylmä kuin ulkona. Talojen ohuet seinät, yksinkertaiset vetävät ikkunat ja kivilattiat ovat omiaan lisäämään epämielyttävää kylmyyden tunnetta. Kun vielä tämän päälle täkäläisillä on tapana pitää ikkunoiden eteen laskettavia peltejä (las persianas) alhaalla, ei espanjalaisia keskivertokoteja voi suomalaisella mittapuulla pitää millaan tavoin kodikkaina. Peltejä pidetään alhaalla kahdesta syystä, yhtäältä siksi etteivät auringonsäteet heijastuisi televeision tai tietokoneen ruutuun ja toisaalta siksi että pellit toimivat eräänläisenä eristeenä ohuiden ja kylmien ikkunalasien edessä.

Meidän kodissamme ei ole lämmitystä laisinkaan, emmekä ole sellaisia raaskineet ostaa, sillä toisaalta mielessä kolkuttaa koko ajan se, että kylmyys on pian ohi ja kevät odottaa jo nurkan takana. Toistaiseksi olen tyytynyt isoihin lämmittäviin kahvi- ja teekuppeihin, villasukkiin, pipoihin ja runsaaseen kerrospukeutumiseen. Viimeisin lämmittelykeksintöni on pöydälle asetettavana lukulampun käyttäminen käsien lämmittimenä.

Kuva omasta huoneestani tämän tekstin kirjoittamisen ääreltä. Kotiasuna villapaita, huppari, toppatakki, siskoni kutoma  villapipo, verkkarit ja mummon villasukat. Sylissä pitämäni kirjoituspöydän lamppu lammittää mukavasti jäätyneet näpit.



Sama paikka, sama mies, eri varustus. Kuva syyskuulta.  

Monissa kodeissa käytetään kuitenkin autonlämmittimien tapaisia puhaltimia tai sähköpattereita ainakin yksittäisten huoneiden lämmittämiseen. Nämä laitteet syövät tietenkin valtavan määrän sähköä, sillä huonosti eristetyissä taloissa lämpö pysyy sisällä äärimmäisen huonosti. Yleinen tapa on myös asettaa lämmitin pyödän ja ison pöytäliinan alle. Näin pöydän ääressä istuvilla on mahdollisuus lämmitellä käsiä ja jalkoja pyödän alaisessa saunassa. Parkettilattiat ovat äärimmäisen harvinaisia ja yleisin lattiamateriaali on täällä kivi- tai marmorilaatoitus. Kylmillä kivilaittoilla ei ole tapan pitää mattoja laisinkaan ja niinpä espanjalaisissa kodeissa sisällä kuljetaan aina kengät jalassa. Välillä täkäläisissä kodeissa tuntuu siltä, että kylmyyttä hohtavaa kivilattiaa ei meinaa päästä karkuun oikein mihinkään. Ainoat paikat, mihin kylmä ei pääse karkuun kodissamme, ovat sängyssä tai sohvalla paksujen vilttien alla. Onneksi sentään viltit ovat täällä kerrassaan loistavaa tasoa.

Suomen talvi saattaa olla kylmä, pimeä ja joskus masentavakin. Kokemusteni perusteella on kuitenkin niin, että kylmästä kärsimistä ei kaukolämmön, eristysvillojen, tuplaikkunoiden ja pehmeiden maattojen luvatussa maassa joudu kokemaan läheskään samaan tapaan kuin Espanjassa. Rakennustaidon lisäksi myös lämpimästi pukeutumisen taito tuntuu olevan suomalaisessa kansanperinteessä huomattavasti paremmin hallussa kuin Välimeren alueella.

Vaikka lämpötilat pyörivät täällä talvisin keskimäärin 5-20 celsiusasteen välillä, mikä on Suomen pakkasiin verrattuna monien mielestä täyttä luksusta, Espanjan talvinen kylmyys on kuitenkin välillä jäätävän hyytävää ja sen todella tuntee luissa ja ytimissä. Etenkin siinä tapauksessa, jos omassa kodissa lämpötila lähenee kymmentä astetta. Sen takia on helppo ymmärtää, miksi paikalliset ihmiset suhtautuvat niin epäileästi pohjoisen kylmyyteen. Olen tavannut koulun puolesta Suomeen sijoitettuja vaihto-opiskelijoita, jotka ovat suunnitelleet ennen matkaansa jopa kotiinjäämistä, koska pelkäsivät pohjoisessa kohtaavaansa kylmyyttä niin paljon. Espanjalaisen on kerta kaikkiaan mahdotonta ymmärtää, että Suomessa ei kukaan joudu kärsimään kylmästä omassa kodissaan.

Viime viikkoina koko Euroopan yli pyyhkineen siperialaisen kylmäaallon aikana on säistä puhuttaa taas kenties enemmän kuin koskaan. Yleisen säätilan päivittelyn ohella kenties yleisin keskustelunaihe mediassa ja kuppiloissa on -yllätys yllätys- ollut se, miten kylmyys vaikuttaa pelaajiin ja katsojiin jalkapallostadioneille.