Venäläinen työhöntulotarkastus

Suomessa vietetyn vuoden jälkeen futsalammattilaisen elämä kutsuu jälleen Peeloa. Maanantaina aamuinen Allegro-juna toi minut Helsingistä Pietariin, joka tulee olemaan uusi kotikaupunkini ainakin seuraavan yhdentoista kuukauden ajan. Aika näyttää tuleeko tästä kommennuksesta pidempikin.

Tämän blogin kantavana teemana ovat olleet minun havaintoni siitä, miten asioita tehdään erilailla eri maissa. Nyt kun asun taas ulkomailla uudessa kulttuurissa olen huomannut tekeväni huomioita ympäristöstäni koko ajan ja olen myös oivaltanut että niitä olisi taas mukava jakaa suomalaisten ystävieni kanssa. Lyhyitten mutta fyysisten työpäivien lomassa on paljon aikaa istua läppärin ääreessä ja blogia kirjoittaessa koen, että saan jotain konkreettista (ja joskus myös järkevää) aikaiseksi. 

Tämä "Politekninen sporttikompleksi" toimii joukkueemme kesäharjoituspaikkana. Treeneihin on kuulunut reipasta lenkkeilyä puistossa ja futsalia tekonurmikentällä. 

Treenaaminen alkoi heti maanantaina ja oli todella mukavaa hikoilla ja juosta taas kunnolla pallon perässä. Vastaanotto joukkueessa on ollut hyvä ja fiilis pukukopissa loistava, vaikka ihan kaikkia läppiä en vielä ymmärräkään. Toivottavasti keväällä kieli taittuu jo niin, hyvin että pukukopissa pystyy kuittailemaan jo snadisti pelikavereille. Joukkue on kaikin puolin superammattimainen ja vaikuttaa siltä, että tämä on minulle paras mahdollinen paikka kehittyä pelaajana ja ihmisenä. Futsal ja pukukoppielämä ovat kuitenkin melko samanlaisia kaikkialla maailmassa, joten keskityn tällä blogosfräärissä hieman enemmän pelin ulkopuolisiin asioihin. 

Heti toisena päivänäni tiistaiaamulla joukkueemme ohjelmassa minulle oli merkitty lääkärintarkastus. Kyseessä oli työhöntulotarkastus, joka tulee suorittaa kaikille Venäjän jalkapalloliiton sarjoissa pelaaville pelaajille. Kokemus oli monessa mielessä hyvin hämmentävä ja samaan aikaan se opetti minulle kenties myös jotain täkäläisestä yhteiskunnasta ja terveydenhuoltojärjestelmästä. 

Lähdimme jo ennen aamukahdeksaa keskustan kupeessa sijainneelle vanhalle terveysasemalle, missä joukkueemme lääkäri toimi henkilökohtaisena avustajanani. Hän ei osaa englantia ja myönnettäköön nyt tässä vaiheessa, että minäkään en toistaiseksi osaa venäjää juuri ollenkaan. Lääkärimme piti kuitenkin minusta hyvää huolta ja vastaukset erinäisiin kysymyksiin etsittiin yhdistelemällä venäjää, englantia, suomea sekä elekieltä. Ensimmäisessä toimenpidehuonessa istui neljä vanhaa tätiä, jotka vahtivat tarkasti kun minulta mitattiin paino, pituus sekä strategiset lihasten ympärysmitat. Sen jälkeen siirryimme laboratorio-osastolle kusi- ja verikokeita varten. Näistä suoriuduttuani luulin, että homma olisi ollut paketissa, mutta mitä vielä. 

Edessä oli vielä käynti lukemattomissa eri toimenpidehuoneessa. Jokaiseen huoneeseen tuli jonottaa erikseen, joten aikaa tähän kului ruhtinaallisesti. Kävimme muun muassa näöntarkastuksessa, hammaslääkärillä, sisätautien erikoislääkärillä, ultraäänessä ja fysioterapeutilla. Jokainen näistä tarkastuksista hoidettiin oman spesialistin toimesta. Minulta otettiin myös sydänkäyrät, keuhkojani kuunneltiin ja polviani koputeltiin vanhanaikaisella lääkärin vasaralla. Nämäkin tietysti kaikki eri huoneissa. Yhdessä huoneessa pulssini mitattiin käsituntumalla ja sekuntikellolla. Leposykkeen mittauksen jälkeen minun piti tehdä kaksikymmentä kyykkyä, jonka jälkeen pulssi mitattiin uudestan. Toisessa paikassa mitattiin verenpaine samaan tapaan kyykkyineen. 

Terveysasemalta ei ole tarjolla kuvamateriaalia, mutta  näöntarkastus hoidettiin tämännäköiset hienot lasit päässä.

Kaikkiaan toimenpidehuoneita oli reilusti toistakymmentä ja jokaisessa istui vähintään yksi, yleensä useampi, oman alansa asiantuntija. Vain perinteinen Suomen koulumaailmasta tuttu lusikkatesti jäi uupumaan, mutta uskon että sillä testattavat asiat saatiin selville jostain muista toimenpiteistä, mitä minulle suoritettiin. 

Venäläiset eivät ilmeisesti ole nähneet järkeväksi satsata sähköiseen tietojärjestelmään samaan tapaan kuin HUS, joten kaikkien toimenpiteiden ja tarkastusten tulokset kirjattiin käsin pieneen vihkoseen. Tämä läpyskä, joka minulle (tai siis avustajalleni) annetiin päivän alussa, toimii ilmeisesti jonkinlaisena terveyskorttinani Venäjällä. Itse en tuloksista hirveästi ymmärtänyt, mutta eiköhän kaiken pitäisi olla ihan kondiksessa. 

Suomessa on valiteltu ja päivitelty lasten sairaalan heikkoa kuntoa. Tämä pietarilainen tervyeysasema ei varmasti ollut yhtä siisti kuin Suomen huonokuntoisimmat sairaala, mutta mielestäni vaikutelma ei kuitenkaan mitenkään liian lääväinen. Rakennuksen mahtipontiset linjat olivat nähneet parhaat päivänsä, mutta siivojat pitivät huolen siitä, että joka puolella oli suhteellisen puhdasta ja hygieenistä.         

Kun kaikki toimenpiteet oli vihdoin suoritettu kello oli ehtinyt jo pitkälle iltapäivän puolelle. Minua oli kielletty syömästä aamulla ennen testejä, joten tarkastusrumban aikana melkoinen nälkä oli ehtinyt hiipiä puseroon. Iltapäivän treeneihin oli enää vähän aikaa, joten tuon päivän treeneihin valmistautuminen ei sujunut mitenkään optimaalisesti. Samassa tarkastussetissä oli mukana muitakin joukkueemme pelaajia, joten kokemus oli yhteinen ja yhdistävä ja odotellessa pääsin tutustumaan samalla uusiin pelikavereihini.