Kävin tänään naapurissamme sijaitsevassa Ceutan kuninkaallisessa kauppahallissa ostamassa vihanneksia. Puolikiloa porkkanoita ja kolme pientä kerää salaattia maksoivat yhteensä 2,30 euroa. Sattumalta mukanani ei ollut viisikymppistä pienenmpää seteliä, eikä taskun pohjalta myöskään löytynyt riittävästi kolikoita ostosteni maksamiseksi. Osasin jo odottaa ongelmia, kun tajusin tilanteen. Ennustukseni kävivät pian toteen kun myyjä totesi ettei hänella ole kassassa kyllin vaihtorahaa noin isoille summille. Valittelin tilannetta ja valmistauduin raahautumaan läheiseen ketjumarkettiin Coviraniin. Harvahampaisen myyjän välitön reaktio oli kuitenkin leveä hymy ja toteamus: "Ei syytä huoleen. Maksat kun sinulla on pienempää ja kerkeät!" Hieman hämmentyneenä tilanteesta otin tarjouksen vastaan, kiitin ja lupasin tulla maksamaan ostokseni ensitilassa, heti mañana.
Lyhyen kotimatkani aikana ilmaiset vihannekset käsikahvassa heiluen rupesin vertamaan tätä mikrotason tilannetta Euroopan tämän päivän taloussekamelskaan. Etelä-Euroopan maiden holtitonta pitkään jatkunutta velanottoa ja -antoa pidetään suurimpana syynä tämän päivän ongelmille. Säntillisessä Suomessa välimereläisten vastuuntunnoton luotolla eläminen on nähty pelkästään negatiivisessa valossa. Liiaksi velaksi eläminen on nähty välillä jopa osoituksena näiden maiden ihmisten vastuuttomista ja epäluotettavista ominaisluonteenpiirteistä.
Tässä arkipäivän kohtaamisessa koin kuitenkin nähneeni myös kolikon toisen puolen. Mutkaton ja huoleton tapa suhtautua rahaan voi toki tuoda isossa kuvassa suuria ongelmia huomiselle, mutta siinä on myös hyvät puolensa. Tarkoitukseni ei tietenkään ole puolustella eteläeurooppalaisten maiden vastuutonta talouspolitiikkaa. Halusin lähinnä tuoda esille näkövinkkelin täkäläisestä arjesta, joka kenties osoittaa ettei asoita tulisi nähdä liian mustavalkoisesti. Minulle tästä luottamukselluisesti ja luotollisesta kaupankäynnistä jäi hyvä mieli ja huomasin löytäneeni positiivisen puolen asiassa, jota viime aikoina mustamaalattu isoin teloin etenkin pohjoisen ihmisten medioissa ja mielissä. Ehkä oivallukseni ja pointtini olikin juuri siinä, ettei esimerkiksi maan politiikkojen päätöksistä tai taloustilanteesta tulisi tehdä liian pitkälle meneviä yleistyksiä kyseisen maan kansalaisten ominaispiirteistä.
Eilen kävin maksamassa velkani. Annoin vihanneskauppiaalle kolme euroa ja sanoin, että hän saa pitää vaihtorahat. Miehen leveästä hymystä päätellen meille molemmille jäi hyvä mieli tästä kaupankaynnistä. Tämän tapainen luototus, jossa ei vakuuksia kysellä, voi olla myös hyvä tapa sitouttaa asiakkaita ja markkinoida omaa bisnestä.
VastaaPoistaTässä esimerkki Välimeren tuhansia vuosia vanhoista tavoista hoitaa asiakasta. Kun rajat aukenivat, tuli yhteinen euro ja tähän herkään ympäristöön pesiytyi monikansallinen ahneus ja samalla unohdettiin perinteinen riskinhallinta niin omissa alkoi soida......
VastaaPoistaSe pieni vihanneskauppias hoitaa sitten lopulta muiden töppäykset.
Hienoja huomioita. Tällainen luotonanto tuntemattomalle asiakkaalle kertoo myös lähiyhteisön välittämis- ja luottamuskulttuurista, joka suomalaisista isommista kaupungeista ikävä kyllä puuttuu. Siinä missä Pariisin lähileipomossa tai jossakin alle 500 hengen savolaisen taajaman kyläkaupassa uskoa kanssaihmiseen lyötyy useimmissa ostotilanteissa; Tehtaankadun lähi-Alepassa on samaa kohtelua turha odottaa. Ehkä siksi jaksamme yllättyä iloisesti tällaisista luottamuksen osoituksista.
VastaaPoistaKorruptoituneet poliitikot ja talouspäättäjät sivuttaessa, on meillä vielä paljon opittavaa eteläisemmistä ihmisyhteisöistä...